Laajennetun tuottajavastuun globaalit trendit: kuluttajapakkausten tuottajavastuu
Laajennetun tuottajavastuun järjestelmät varmistavat, että yritykset kantavat vastuun markkinoille tuomiensa pakkausten keräyksestä, lajittelusta ja kierrätyksestä alusta loppuun.
Pakkausten laajennetun tuottajavastuun (Extended Producer Responsibility, EPR) käytännöt alkoivat kehittyä 1990-luvun alussa, ja viime vuosikymmenten aikana niitä on otettu yhä laajemmin käyttöön.1 Tällä hetkellä joka puolella maailmaa edistetään voimakkaasti tätä ympäristönsuojelumenetelmää, jossa yritykset ovat vastuussa markkinoille tuomiensa pakkausten keräyksestä, lajittelusta ja kierrätyksestä.
EPR Unpacked – A Policy Framework for a Circular Economy on uusi raporttimme, joka on suunnattu lainsäädännön ja sääntelyn laatijoille sekä laajennetun tuottajavastuun piiriin kuuluville sidosryhmille. Raportti tarjoaa moniulotteisen näkökulman tuottajavastuuseen, joka on yksi tehokkaiden laajennetun tuottajavastuun järjestelmien viidestä periaatteesta.
Täysi kustannusten kattaminen voi vauhdittaa siirtymää
Laajennetun tuottajavastuun järjestelmät ovat ympäri maailmaa kehittyneet kustannusten osittaisesta kattamisesta täyteen kattamiseen, jolloin valmistajat vastaavat nykyään yleisemmin markkinoille tuomiensa pakkausten nettokäyttökustannuksista. Tämä tarkoittaa, että valmistajien on yleensä katettava pakkausjätteen käsittelykustannukset, mukaan lukien keräys, lajittelu, kierrätys ja laajennetun tuottajavastuuohjelman hallinnolliset kustannukset. Jos poliittiset päättäjät haluavat ylittää järjestelmän suorituskyvyn vähimmäisvaatimukset, katettaviin kustannuksiin voi kuulua myös valvonnan ja kuluttajatietoisuuskampanjoiden kaltaisia toimenpiteitä.
Tehokkaissa laajennetun tuottajavastuun järjestelmissä valmistajat vastaavat monista pakkaustensa tehokkaaseen käsittelyyn liittyvistä kustannuksista. Eunomia Research & Consulting -yhtiön äskettäin tekemän tutkimuksen mukaan panttijärjestelmät sekä laajennetun tuottajavastuun järjestelmät, joissa tuottajat vastaavat täysin roskien siivouksesta aiheutuvista kustannuksista, ovat yksi onnistuneimmista poliittisista toimenpiteistä, joilla pyritään hillitsemään kertakäyttöisistä muovipakkauksista syntyvän jätteen määrää Välimeren alueella.2
Toisin kuin osittainen kustannusten kattaminen, jossa kunnat ja veronmaksajat maksavat jäljelle jäävät kustannukset ja joilla on siten joitakin rajoituksia, laajennetun tuottajavastuun järjestelmät, joissa kustannukset katetaan täysin, ovat todistetusti saavuttaneet huomattavasti korkeamman kierrätysasteen ja vähentäneet roskaantumista selkeästi määrätyn rahoituslähteen ansiosta. Lainsäädännössä tulisi määritellä asiaankuuluvat kustannukset ja osuus, joka kuuluu tuottajien vastuulle, sekä järjestelmän aineellinen omistajuus ja maantieteellinen kattavuus. Poliittisten päättäjien tulisi harkita maantieteellisestä sijainnista ja materiaaleista riippumattomien lähestymistapojen luomista tavoitteita asetettaessa, jotta vältetään markkinoiden vääristyminen. Ilman tarkasti määriteltyjä toimenpiteitä valmistajat keskittyvät luonnollisesti materiaaleihin, joiden keräystehokkuus on korkein ja kustannukset alhaisimmat, sen sijaan, että pyrkisivät vastuullisuuteen markkinoille tuomiensa pakkausmateriaalien tyypin ja määrän suhteen.
Riittävästi valvottu yksityinen sektori huolehtii toteutuksesta
Laajennetun tuottajavastuun periaatteet edellyttävät teoriassa, että yksittäiset valmistajat huolehtivat pakkauksistaan käytön jälkeen ja varmistavat niiden asianmukaisen käsittelyn. Kuluttajatuotteiden pakkausjätteen kohdalla yksittäisten yritysten ei usein ole taloudellisista ja käytännön syistä mahdollista vastata jätteen asianmukaisesta käsittelystä. Siksi tuottajille annetaan usein mahdollisuus vastata jätteen käsittelystä kollektiivisesti tuottajavastuuorganisaation kautta. Yritykset osallistuvat tuottajavastuuorganisaation toimintaan taloudellisesti kustannuskohtaisten maksujen kautta. Maksut perustuvat yritysten markkinoille tuomien tuotteiden määrään ja tyyppiin.
Tuottajavastuuorganisaatiot ovat osoittautuneet tehokkaaksi tavaksi järjestää kollektiivinen järjestelmä pakkausten laajennetun tuottajavastuun toteuttamiseksi. Vaihtoehtoiset mallit, joissa ei ole keskitettyä alan yritysten ylläpitämää organisaatiota ja vahvaa viranomaisvalvontaa, eivät ole osoittautuneet menestyksekkäiksi. Joillakin lainkäyttöalueilla arvoketjun eri toimijoilla on vahvoja näkemyksiä siitä, kenen pitäisi hallita kutakin järjestelmän osa-aluetta. Valtiojohtoiset tuottajavastuuorganisaatiot ovat kuitenkin alttiita sääntelyn muuttumiselle, mikä heikentää kiertotalouden keskeisiä edellytyksiä.
Alan yritysten ylläpitämät tuottajavastuuorganisaatiot ovat yksityisen sektorin perustamia ja hallinnoimia, ja niiden vastapainona toimivat viranomaiset, jotka vastaavat ohjelman valvonnasta sekä siitä, että tuottajat täyttävät velvollisuutensa, eli muun muassa huolehtivat maksuistaan ja tavoitteiden saavuttamisesta. Alan yritysten ylläpitämissä tuottajavastuuorganisaatioissa on tärkeää, että valmistajien tiedot suojataan asianmukaisesti kilpailuetuun liittyvien tietojen suojaamiseksi.
Aluksi yhden tuottajavastuuorganisaation rakenne voi olla tehokkain tapa luoda kansallinen tai osavaltiotason ohjelma, minkä lisäksi se antaa sidosryhmille aikaa sopeutua uuteen järjestelmään. Yhden tuottajavastuuorganisaation rakenne helpottaa käyttöönottoa ja tehostaa valvontaa. Siksi maat, joilla on vähän tai ei lainkaan kokemusta laajennetun tuottajavastuun järjestelmistä, voivat aluksi hyötyä yksinkertaisemmasta järjestelmästä. Hallitukset voivat harkita kilpailuympäristön toteuttamista myöhemmin, kun laajennetun tuottajavastuun järjestelmä on vakiintunut.
Seuraavassa julkaisussamme kerrotaan, miten järjestelmän toimivuus vaikuttaa laajennetun tuottajavastuun järjestelmien suorituskykyyn – pysy kuulolla! Haluatko tietää lisää tuottajavastuuorganisaatioiden eduista ja haitoista? Lataa ilmainen raporttimme.
Lataa kiertotaloutta käsittelevä raportti
1 OECD. (2016). Extended Producer Responsibility: Updated Guidance for Efficient Waste Management.